6.12.16

7kk

 Lauantaina pieni ihana balleriinamme täytti jo seitsemän kuukautta! 
Tämä edellinen kuukausi on mennyt ihan älyttömän nopeaa ja vaikka tuntuu, että mitään kauhean merkittäviä kehitysaskelia ei ole otettu, tuntuu että melkein päivittäin huomaa jotain pieniä uusia juttuja. Tässä kuussa ei myöskään ole neuvolaa, joten tarkkoja mittoja ei ole, mutta tuntuu kyllä että toinen kasvaa ainakin pituutta ihan älytöntä vauhtia. 
Näissäkin kuvissa näyttää ihan jo isolta tytöltä. 

Isla on ollut vähän kiukkuisena pari päivää  ja oon kurkkinut neidin suuhun viimeiset kolme kuukautta ja tulkinnut jokaista pientä oiretta hampaiden tuloksi, mutta nythän ne sieltä oikeasti tuli. Neidille on maistunut vähän huonosti ruoka, joten olen yrittänyt imettää vähän tiheämmin. 

Muuten Isla on ollut ihana ilopilleri ja oppinut muunmuassa uuden tavan hymyillä, mikä näkyy tämänkin postauksen kuvissa. Ollaan naureskeltu neidin ihanalle irvistyshymylle niin paljon viime aikoina ja siitähän hän vain riemastuu ja irvistää enemmän. Myös jokeltelu, pärisyttely ja juttelu ovat lisääntyneet paljon ja välillä hän selittää pitkiäkin "tarinoita" eri ilmeillä ja äänenpainoilla. 
Seitsenkuinen Isla vierastaa satunnaisia ihmisiä, mutta vielä suurimmalle osalle hymyillään. Hän tiputtelee leluja, lusikkaa ja tuttia syöttötuolista alas, katsoen niiden perään ja hermostuu jos joku ei äkkiä nosta niitä takaisin. Hän itkee dramaattisesti jos lelun vie häneltä kädestä, mutta itku loppuu kuin seinään kun sen ojentaa takaisin. Hän möngertää lattialla ja heittelehtii sängyllä mahalta selälleen ja selältä mahalleen. Vielä ei ryömitä eteenpäin, mutta jotenkin kummallisesti pyörimällä ja peruuttamalla päästään paikasta A paikkaan B todella nopeasti. 
Pinsettiotetta reenaillaan kovasti tökkimällä etusormella lattiaa, leluja, pöytää, puuroa mutta toistaiseksi "pinsetin" toinen puoli eli peukalo ei ole vielä mukana. 

Välillä havahtuu ihan kunnolla, että toinen ei ole enää mikään pieni vauva enää. 
Enää ei viihdytä sylissä kuin ennen, vaan koko ajan pitäisi olla menossa ja uusia juttuja tutkimassa. Aloitin esikko-kerhossa käynnin Islan ollessa kaksi viikkoa ja katselin muiden yli puolivuotiaden vauvojen leikkejä oman vauvan nukkuessa sylissä ja muistan ajatelleeni, etten osaa kuvitella Islan olevan joskus noin iso, leikkimässä leluilla, samalla nauraen ja pärisyttäen.
Tuossa se nyt vaan pärisyttää ja leikkii, meidän ihana, iloinen ja utelias tyttö. :)

<3: Roosa

5 kommenttia:

  1. Ihana irvistyshymy suloisella pikkuneidillä! 😊 Minäkin kurkin Kertun suuhun varmaan jostain kolmen kuukauden iästä, mutta vasta muutama viikko sitten puhkesi ensimmäinen hammas. Ja nyt niitä vissiin alkaakin puhkeamaan ihan urakalla ainakin kuolan määrän perusteella. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eerika! :) Heh, sanoppa muuta! Saa olla koko ajan vaihtamassa märkiä vaatteita. :D

      Poista
  2. Isla on kyllä niin suloinen 😍 Jotenkin näen hänessä jotain samaa kuin meidän tytössä. Juuli täyttää tapaninpäivänä puoli vuotta kalenteri iässä ja 4kk korjatussa iässä, ja se tuntuu niin omituiselta että meidän pienenpieni reilu kilon painoinen rakas on jo 4,5 kiloa painava iso tyttö 😩

    Paljonpaljon onnea Ihanalle Islalle ja tunnelmallista joulunodotusta! Täällä ainakin tuntuu joulunodotuskin ihan eräiltä kun on pieni ihminen suvussa 💕

    -Ida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Voi hauska kuulla, sillä minulla on Juuli-sisko ja näen Islassa paljon myös häntä. Ja kilon?! Voi hän on ollut ihan pikkiriikkinen, en osaa edes kuvitella. <3 :)

      Ihanaa joulunodotusta myös sinne. On kyllä todellakin tänä vuonna ihan erilainen tunnelma tuon minineidin kanssa <3

      Poista