30.6.16

Arki vauvan kanssa

Olen jo jonkin aikaa meinannut toteuttaa päivä meidän kanssa-tyylisen postauksen, mutta ajattelin kirjoittaa näin vähän laajemmin. Jokainen päivä on niin erilainen, mutta toisaalta rutiinien vuoksi samanlainen. Vanhana vuorotyöläisenä tuntui raskausaikana että rutiinien muodostaminen arkeen on ihan älyttömän haastavaa. Mietin välillä, että miten ihmeessä kaikki hoituu vauvan kanssa, mutta hyvinhän ne rutiinit muodostui ihan itsestään. Vauvan määräämänä. Syntymästä asti Islalla on ollut hyvin säännölliset ruoka- ja nukkumisrytmit ja aluksi ajattelin, että kyllä ne vielä muuttuvat mutta toistaiseksi hyvältä näyttää. Tottakai edessä on varmasti tiheän imun kausia ja kiukkuja, mutta nyt hyvä näin. Vauvantahtisesti siis mennään ja tämä vauva on määrännyt meidän arkeen oikein ihanan tahdin. 
Tässä eräänlainen päivä esimerkkinä.


Aamu:
Isla herää päivään yleensä 6-8 aikaan, riippuen siitä, monelta ollaan edellisen kerran ruokailtu. Hän ilmoittaa nälästään rauhallisesti ja nostan hänet yleesä viereen, kun pinnasängystä alkaa kuulumaan maiskuttelua ja pientä ähinää. Ruokailun jälkeen pötkötellään sängyssä ja neidillä riittää paljon juttua ja hän hymyilee leveästi. Hereillä hän jaksaa olla ehkä alle tunnin, joten jatketaan vielä unia pari tuntia. 10 aikaan noustaan ylös ja mennään aamupesulle. Isla piristyy selvästi kylpemisestä, joten hoidetaan se yleensä aamuisin, tosin ei ihan joka päivä. Jos ei ole kylpypäivä niin aamulla hoidetaan normipesut: kasvot, kädet, pylly jne.
 Isla naureskelee hoitopöydän vieressä olevalle hymynaamalle vaikka kuinka kylvyn jälkeinen kylmyys ärsyttäisi. Höpötellään, sylitellään ja paijataan samalla kun syödään aamupalaa ja juodaan aamukahvit. Kohta alkaa taas silmät menemään kiinni ja uni painamaan. 
Päivä:
Aamujuttujen jälkeen lähdetään yleensä kävelylle joko Islan kanssa kahdestaan tai sitten koko perhe. Asutaan vanhassa talossa, missä on todella pieni hissi ritiläovella ja eiköhän meidän vaunut ole hieman leveämmät kuin hissin ovi... 
Hissiin meneminen ei siis ole mitään kauhean mukavaa puuhaa yksin ja varsinkin illalla myöhään hävettää millainen ryminä siitä lähtee. Pienen taistelun jälkeen päästään alas, jolloin vaunuja pitää purkaa, että päästään muutama porras vielä alas. Koppa irti, portaat alas, koppa maahan, portaat ylös, rungon kantaminen alas, koppa kiinni runkoon, ovi auki ja säppiin, vaunut ulos, ovi kiinni ja matka voi alkaa. 
Nostan hattua kaikille jotka kantavat joka päivä vaunut jostain viidennestä kerroksesta. Minusta ei olisi siihen vaikka tuo haba ihan kivasti tuosta kasvaakin haha. 
Ihanaa, että meidän tuleva asunto on maan tasalla! Jos lähdetään kaikki yhdessä ulos, on hissiin meneminen ja talosta poistuminen onneksi huomattavasti helpompaa. 
Kävelyn jälkeen puuhaillaan päivä kaikkea mitä normaalistikin arkena puuhailen. Käydään kaupungilla, neuvolassa, mummolassa, ystävillä, meillä käy ystäviä kylässä tai ollaan ihan vaan kotona. Isla syö päivän aikana kolmen tunnin välein ja sama tarkka rutiini hänellä on ollut jo ihan syntymästä asti. Hän on myös tehokas syömään ja ruokailu kestää aina alle kymmenen minuuttia. Syöntien välissä neiti yleensä nukkuu tai on pieniä pätkiä hereillä. Nyt hereilläoloajat ovat selvästi lisäntyneet uusien asioiden oppimisen myötä ja ne vietetään yleensä höpötellessä, leluja tuijotellessa tai sylitellen. Jos ollaan kotona, Islan nukkuessa siivoilen, kokkailen, katselen sarjoja ja teen juttuja mitä normaalistikin tekisin.
Ilta:
Illalla ennen yöunia on selvästi pidempi jakso jolloin Isla on hereillä ja sen monesti huomaa väsymyksestä. Välillä mikään muu ei kelpaa kuin syli ja siinäkin ainoastaan pystyasento selkä kantajaan päin. Välillä myös evästellään vähän tiheämmin eli noin kahden tunnin välein jolloin neiti selvästi tankkailee yötä varten. Saatetaan käydä uudestaan illalla kävelyllä, riippuen ihan säästä ja siitä kerettiinkö aamulla käydä. Yhdeksältä Isla makoilee pinnasängyssä, tuijottelee mobilea ja puristaa harsoa kasvojen edessä. Silmät alkavat luppasemaan, tutti tipahtaa pois ja sängystä kuuluu pientä unista hihkumista.

Yö:
Tajuttiin juuri, että Isla on alusta asti nukkunut ”läpi yön”, tietenkin muutamalla heräämisellä syömään. Ensimmäiset maiskuttelut ja ääntelyt alkavat kuulua puolenyön jälkeen ja neiti nukahtaa samantien syömisen jälkeen. Toinen herääminen on neljältä ja taas uni jatkuu heti syömisen jälkeen. 
Välillä Isla yrittää selvästi alkaa seurustelemään syömisen yhteydessä, jolloin yritän olla menemättä siihen mukaan, ettei toinen piristyisi liikaa. Vaihdan vaipan ennen syöttöä ja silittelen imetyksen ohella, jolloin neiti on syömisen jälkeen jo melkein unten mailla. 
Aamulla seitsemältä hymyilevä neiti herää ja uusi päivä voi alkaa. 
Isla on niin ihana pieni päivänpaiste ja ollaan monesti saatu kuulla sivullisilta hänen rauhallisuudestaan. Neiti ei paljoa itkeskele ja jos itkee niin yleensä se menee ohi syliin nostaessa. Neiti viihtyy tosi hyvin myös autossa ja yleensä nukahtaa viimeistään auton lähtiessä käyntiin. Onneksi niin sillä ollaan lähdössä sunnuntaina reissuun ja edessä on paljon ajettavia kilometrejä. Meillä on suunnitelmissa käydä Tampereella moikkaamassa ystäviä ja ehkä Turussa tai Tukholmassa. Ihana, kun ei ole sen tarkempia suunnitelmia ja voidaan keksiä niitä reissun päällä.  

Miltä meidän arki kuulostaa? :)
<3: Roosa

4 kommenttia:

  1. teiän arki kuulostaa ihanalta ja sydän sulaa näitä kuvia kattellessa! <3 varsinki toi kuva missä isla nukkuu isin rinnalla, voi että! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Isla on kyllä niin ihana :)

      Poista
  2. Teidän arki kuulostaa tosi helpolta 😄😅 meidän tytöllä on koliikki ja huutaa aika paljon. 😕 onneksi on jo alkanut hieman helpottaan, pahimmillaan huusi aina hereillä ollessaan, eikä mikään auttanut. Sylissä viihtyy parhaiten. Ei nukahda muualle kuin syliin ja siihenkin saa aikalailla hyssyttää, silti yleensä herää kun laskee alas ja sitten otetaan sama taas alusta 😁 nyt on onneksi alkanut nukahtaan vähän nopeammin, kun aiemmin on ollut niitäkin iltoja että alan nukuttaan klo 20 aikaan ja nukahtaa vasta klo 1 yöllä ja huutaa tuon 20-1 välisen ajan kurkkusuorana.. päivisin nukkuu vain pieniä pätkiä, valvoo suurimman osan ajasta. Ajan kanssa onneksi helpottaa nuo huudot niinkuin on jo hieman tehnytkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, kuulostaa kyllä helpolta tuohon verrattuna! En osaa kyllä edes kuvitella kuinka raskasta koliikki voi olla. Ihana kuulla, että on vähän helpottanut ja että vielä helpottaa ajan kanssa. :)

      Poista