15.5.15

More from The City of Light

 Hei ja ihanaa perjantai-iltaa! <3 
Toivottovasti kaikille kuuluu hyvää ja teette jotain järkevämpää kuin minä, joka makaa peittojen alla läppäri sylissä ja kuuntelee musiikkia. Huomenna aikainen herätys jonka jälkeen rakkaan Essin tuparit, joten lepo tulee nyt varmaan ihan tarpeeseen!

Näytitte tykkäävän edellisen postauksen kuvista, joten tässäpä tulis lisää.
 Kerroinkin teille joskus aikaisemmin, että reissumme tarkoitus oli keikka, josta haaveilin kauan. Ben Howard, mun toinen elämäni rakkaus, lennähti siis Pariisiin ja mehä lennähettiin perässä. Olin tosi hermona koko keikkapäivän ja matkalla L'Olympia areenalle metrossa tuntu, että saan hermoromahduksen. Olin ihan varma, että oon tulostanu jotku väärät liput tai ei päästä jostain syystä perille tai keikka on peruttu. Kävin läpi mielessä kaikki mahdolliset skenaariot ja tarkistin kolmattasataa kertaa, onhan ne liput varmasti laukussa. Olin varma, että kadulla joku taklaa mut, pöllii laukun ja näkisin silmissä kuinka rosvo juoksisi lippujen kans pois. 
Yhtäkkiä mentiinkin jo laukuntarkastuksen ohi ja kun lipun viivakoodi piipattiin ja meidät sysättiin eteenpäin, purskahdin ehkä vähän itkuun. Tuntu ihan hullulta olla yhtäkkiä siinä. Mun sanat ei riittäis mitenkään kuvailemaan sitä fiilistä mikä mulla oli keikan aikana ja vieläkin, joten en sano muuta: ehdottomasti yks elämäni parhaimpia kokemuksia. 
Yhtenä päivänä haluttiin käydä riemukaarella tsekkaa vähän näköaloja. Kyseiseen paikkaan pääsi myös alle 24-vuotiaat EU:n kansalaiset ilmaiseksi ja muuten lippu taisi olla ihan muutamia euroja.
 Ilma oli sateinen ja kylmä, mutta näköaloissa ei ollut valittamista. Niin kaunista!



 Taas hyvvää ruokaa.
 Ja juomaa!
 Vappuna oltiin suunniteltu menevämme Disneylandiin, mutta Ranskassa vappu ei ole virallinen juhlapäivä, joten siellä on tapana lakkoilla. Lakot saattavat vaikuttaa muunmuassa julkiseen liikenteeseen, kuten esimerkiksi meidän tuurilla Disneylandiin menevään junaan. Hetki tuijotettiin asemalla aikataulunäyttöä, kun juna vaan myöhästyi ja viivästyi, kunnes päätettiin keksiä jotain ihan muuta. Muutama metrovaihto, toiseen junaan hyppäys ja yhtäkkiä oltiinkin matkalla Versaillesiin.
 Perillä saatiin tietää, että itse palatsi oli kiinni, mutta kun parempaakaan tekemistä ei ollut, päätettiin käydä tsekkaamassa kuuluisa puutarha.


 
 Kaikkialla oli niin kaunista!

 Puutarhaa jatkui piiiiitkälle ja oli ihan äärettömän sievä. 
Disneylandiin päästiin onneksi yks toinen päivä, mutta siitä mun on ihan pakko kirjoittaa ihan oma postaus, sillä paikka oli NIIN ihana. :)
Yks siisti juttu (ehkä vähän yllätyksenä tuleva sellainen) oli hautausmaalla käynti. Jim Morrisonin sekä Edith Piafin haudat sijaitsevat kuuluisalla Père Lachaisen hautausmaalla ja kyseisten henkilöiden haudoista on tullut fanien "pyhiinvaelluskohteita". Mitään suuria faneja me ei olla, mutta Edith Piafin elämäkerran lukeneena, halusin ehdottomasti käydä paikan päällä. Hautausmaa itsessään oli jo sellainen nähtävyys, että huh! Toinen toistaan kauniimmat (ja ehkä vähän pelottavat) haudat tönöttivät vieri vieressä ja muistuttivat enemmän pieniä kirkkoja sisällä olevine lasimaalauksineen, kuin hautoja. Suosittelen ehdottomasti käymään, jos Bastillen alueelle sattuu.
Bastillen alueelta löytyy myös ihan älyttömän kivoja baareja, joten suosittelen niitäkin tsekkaamaan. Meillä oli pieni happy hour baarimaraton yhtenä iltana ja oli ihan älyttömän hauskaa!

 Fanien rannekkeita Morrisonin haudalla.


Sunnuntai oli meidän vimppa kokonainen päivä jolloin sattui hyvät ilmatkin. Ihana päätös ihanalle reissulle! <3

Nyt painelen nukkumaan, palaillaan pian! <3
<3: Roosa

4 kommenttia:

  1. Niin kaunista ja niin kivoja kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! Oli kyllä ihan älyttömän kaunista. :)

      Poista
  2. Niin ihania kuvia todella kauniista kaupungista! Aloin itsekin jo kaavailemaan reissua Pariisiin, jossa Benkku esiintyy joillakin kesäfestareilla... :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Voiih, toivottavasti pääset! Kattelin kans tulevia keikkoja ja ympäri Eurooppaahan niitä olis.. mihinhän sitä lähtis, sillä haluan ehdottomasti uudestaan!

      Poista