21.5.15

Daily makeup

Huh! 
Oon niin väsynyt ja painelen näillä näppämillä nukkumaan, mutta halusin tulla jakamaan teille ensin yhden pienen tutoriaalin, nimittäin päivittäinen meikkini. 
Tykkään meikkaamisesta ja vapaa-ajan meikkini on yleensä hieman erilainen, kuin normaalina arkena, jolloin tykkään leikitellä esimerkiksi erilaisilla luomiväreillä. Ennen töitä ei kuitenkaan aina jaksa panostaa, vaan meikkaamiseen menee aikaa noin viisi minuuttia. Ripsienpidennykset helpottaa arkea ja juhlaa kyllä ihan mielettömän paljon, ei voi muuta sanoa!
 
Meikkivoiteena toimii tällä hetkellä L'Oréalin True Matc, jonka sävyn Stockmannin ammattitaitoinen myyjä auttoi valitsemaan. Puuterina pikaisesti napattu Lumenen Natural Code ja aurinkopuuterina W7 The Bronzer mattaisena. Luomiväripaletti on myös W7-merkkinen ja mun ehdoton lemppari! Ripsarina toimii ikuinen luottoversio Maybellineltä (vedenkestävänä aina) sekä samaiselta merkiltä tän hetken lempparihuulipuna!
Laitan pohjalle aina kasvorasvaa, sillä muuten iho saattaa tuntua päivänmittaan kuivalta. Laitan kaksi painallusta meikkivoidetta kämmenelle ja levitän sen siitä meikkivoidesiveltimellä. Joskus levitän suoraan vaan sormilla, mutta sotkua välttääkseni käytän suurimmaksi osaksi siveltimiä. Oon kyllä niin ihastunut tuohon beauty blenderin lopputulokseen, joten yleensä vielä siveltimen jälkeen käyn kasvot läpi blenderillä. Etenkin silmänaluset ja leukapielet. 
Älkää välittäkö noista tympeän näköisistä työtapaturmista kädessä haha!
 Puuterin tuputtelen kasvoille maailman pehmeimmällä "kabuki" siveltimellä joka on ihanan tuntoinen iholla!
 Yleensä käytän Kikosta ostettua kulmatussia kulmiini, mutta sen vedellessä viimeisiä on täytynyt ottaa muut keinot käyttöön. Nyt kulmiin saa kelvata ruskean luomivärin levittäminen vinopäisellä siveltimellä. Oon muutenkin tykästynyt ehkä enemmän vinopäiseen siveltimeen kulmavärin kera, kuin kulmakynään.
 Aurinkopuuteria levitän samalla puuterihuiskulla kasvoja kehystämään.
 Luomiin levitän yleensä neutraalia ja mattaa luomiväriä, jos sitäkään.
Luomilla paletin ensimmäinen väri ja kulmilla viides.
Huulipuna on pakollinen juttu joka ikinen päivä ja ilman sitä en lähtisi minnekkään!

 Laiskoina aamuina tämä vaihe saattaa jäädä välistä, mutta yleensä en ole koskaan ilman ripsiväriä alaripsissä. Silmät näyttävät omaan silmään suuremmilta sekä "kehystetyiltä".
 Tämän hetken lemppareita huulilla on kirkkaan pinkki sekä täyteläinen punainen! <3
Huulipunaa laitan yleensä muutaman kerroksen, joiden laittamisen välillä painelen ylimääräiset paperiin. Näin huulipuna pysyy pitkään, vaikka mitä ilmeitä vääntelisi. :)

Mitä mieltä ootte tän tyylisestä postauksesta? Kiinnostaako nähdä samanlaista iltameikistä? :)
<3: Roosa

20 kommenttia:

  1. <3_<3 oikeesti en kestä, oot nii kaunis

    VastaaPoista
  2. Vau, sulle sopii tosi hyvin tollanen ärtsyn pinkki huulipuna! Muutenkin ihanan kuulas meikki. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minäki kyllä tykkään nuista pinkeistä huulipunista! :)

      Poista
  3. Ah toi W7:n In the Buff on kyllä täydellisyyttä. En oo muuten tajunnut testata noita ruskeita kulmille, pitää ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä!! Suosittelen testaamaan, melko vaaleeta se kyllä on. :)

      Poista
  4. Missä käyt laittaan ripset? Suunnitteilla olis nyt kesällä käydä laitattaan mutta en oo kuullu suosituksia Oulussa mistään paikoista niin ajattelin kysellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. BPhairin Iinalla! Facebookista löytyy yhteystiedot varmasti. :) Suosittelen lämpimästi!

      Poista
  5. Sulla on niin kaunis ja kuulas iho ja mitkä ripset, vouu ♥ Tee ihmeessä myös iltameikistä samanlainen postaus. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo viimenen kuva :'D Olet kaunis! Minun mugetti <3

    VastaaPoista
  7. Oii ihana postaus muru <3 oot niin kaunis!!! Ja ah sun iho on ihan täydellisen sileä <3_<3 ps. Tuo on parasta meikkivoidetta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emppu rakas! <3 Ihanasti sanottu :-* se on kyllä hyvä!!

      Poista
  8. Sulle sopii kyllä niin kadehdittavan hyvin nuo huulipunat! :) Olen itsekin alkanut enemmän käyttää huulipunia arkimeikissä, tuo jotenkin kivaa piristystä. Mua ainakin kiinnostaisi nähdä iltameikistä samankaltainen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia paljon. :) Tykkään itekki tosi paljon, varsinkin jos on työvaatteet niin hiukset ja meikki on ainoat asiat millä voi tuoda persoonallisuutta kehiin. Kiva kuulla! :)

      Poista
  9. Vau, just eksyin tänne siun blogiin jostain toisen blogin kommenttikentässä ja heti vastassa oli nuin upea banneri! :) Pakko tutkailla blogia tarkemmin, tuli niin hyvä ensi vaikutelma bannerista ja uusimmasta postauksesta. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vautsi mikä ihana kommentti! :) Kiitos mahottoman paljon ja tervetuloa tutkailemaan blogia. :-*

      Poista
  10. Mikä sävy sulla on tossa pinkissä huulipunassa

    VastaaPoista