27.3.14

Ihana keskiviikko!

 
Mulla oli keskiviikkona vapaapäivä ja varsin ihana sellainen! Aamulla heräiltyäni lähdin lenkille ihanaan auringonpaisteeseen ja voin sanoa, että teki hyvää. Ehkä paras pelastus edellisillasta johtuvaan krapulaiseen oloon. Rakas ystävä oli käymässä Rovaniemeltä ja pitihän se tottakai muutamilla käydä. Olo oli kyllä sen arvoista! Oon muuten mielissään noista mun uusista lenkkareista, sillä niiden etsiminen pienen koon vuoksi on tuottanut mulle päänvaivaa viimeaikoina. Hihkuin onnesta löytäessäni nämä alkuviikosta, kun käväistiin poikaystävän kanssa stadiumissa. Jäseneksi liittymisen ja alennusten jälkeen hintakin oli naurettavan pieni!

Oli pakko käydä hakemassa kaupasta tulppaaneja, sillä kukat tuovat asuntoon kivaa tunnelmaa, sekä sitruunoita vielä hieman helpottamaan oloa. Heh.
Aamupalan lomassa meikkailin myös rauhassa ja tykkään kyllä paljon noista Gina Tricotin luomiväreistä. Niissä on hyvä pigmentti ja ne ovat mielestäni oikeen passeleita "halpis"meikkejä. Mustaa käytän päivittäin rajauksessa, mutta välillä on kiva sujauttaa sekaan jotain räikeämpää.
Päivällä sama Rovaniemen neiti tuli kyläilemään ja aika kului teetä juodessa ja rupatellessa. Kateltiin koneelta myös kaikkia vanhoja kuvia ja naurettiin ihan hulluna. En kestä kuinka ihania ystäviä mulla on!! <3 Oon niin iloinen siitä kuinka paljon ollaan otettu kuvia lapsuus- ja teiniaikoina, sillä niihin on ihana palata ja räkättää vedet silmissä sekä tuntea myötähäpeää omia vaatevalintoja kohtaan.

Kuuden aikaan oltiin sovittu treffit ihanien blogityttöjen (Anna, Essi, Enni, Julia, Emilia) kanssa. Mentiin pelibunkkerin kautta Amarilloon ja oli kyllä niin kivaa! Mulla ei ollu kauheen kuvauksellinen olo, joten kuvia tuli otettua aika vähän heh. Mutta oli kyllä ihana nähdä taas tyttöjä ja saatiin mukaan myös ihana Anni!
Kaikilla oli superhyvännäköset ruuat ja me Emilian kans syötiin samanlaiset "bar sampler" annokset. Oli kyllä hyvää! Näitten tyttöjen kanssa kyllä voi puhua ihan mistä vaan ja taas sitä mietti, että kuinka ihana onkaan ollut tutustua! Tuntui, että aika meni niin nopeaa ja ilta loppui vähän kesken, mutta onneksi taas pian nähdään kivojen suunnitelmien merkeissä. :)
Vielä yks fiilistelykuva näistä tulppaaneista. Niin nätit värit!

Nyt painelen nukkumaan, että jaksaa reippailla huomenna!
Hei hei ihanat!
<3: Roosa

25.3.14

11 things

Sain joku aika (okei kauan, kaaaaauan aikaa) sitten ensimmäisen blogihaasteeni Elinalta, jonka otin ilolla vastaan! Näitä faktoja esimerkiksi on hauska lukea muiden blogeista, sillä monesti blogin kirjoittajasta saattaa saada erilaisen kuvan, kuin millainen ihminen toisella puolella oikeasti on. Toivottavasti ette ainakaan ala pitää mua ihan sekopäänä hahah! Kuvituksena vanhoja kuvia, jotka löysin ulkoisen kovalevyn uumenista!
Blogihaasteen ohjeet
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen. 3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille. 4. Heidän pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa. 5. Sinun pitää kertoa ketkä olet haastanut. 6. Ei takaisin haastamista.

 Haastajan kysymykset:
1. Mitä tavaraa ilman et voisi elää (vain yksi)?
Kamera. 
2. Minkä värinen hammasharja sinulla on?
Pinkki, vihreä ja vaaleanpunainen.
3. Millaisista elokuvista pidät?
Varmaankin rakkauselokuvista eniten. The Notebook on mun iki-lemppari ja oon nähny sen ihan naurettavan monta kertaa! Kauhuleffat on kans kivoja, mutta harvoin löytyy hyviä mitkä on samaan aikaan uskottavia sekä pelottavia..
4. Talvi vai kesä, miksi?
Ehdottomasti kesä! Lämpimät ilmat, kesäloma, juhannus, synttärit, mökki, auringonotto, pussikaljat, patio.. need I say more? ;)
5. Mikä on/oli koulussa lempiaineesi?
Kuvis ja historia
 

6. Harrastatko jotain säännöllisesti, mitä?
En tällä hetkellä.
7. Millaisena näät tulevaisuutesi?
Hyvin onnellisena!
8. Milloin teit viimeksi jotakin ensimmäistä kertaa, mitä?
Hmm, no ensimmäisenä tulee mieleen yksin asuminen. Mutta ei onneksi enää kauaa. :)
9. Mikä on upein/ikimuistoisin matkailukohde, jossa olet käynyt?
Upein on kyllä ehdottomasti Italia! Ollaan vuokrattu kahdesti talo Toscanan alueelta ja niin upeita maisemia ja kauniita pikkukyliä en ole vielä missään nähny. Voisin muuten kaivella näitten reissujen kuvia jostain ja pistää tänne näytille. :) Ja tottakai ensimmäinen yhteinen ulkomaanreissu poikaystävän kanssa Espanjaan!
10. Osaatko tehdä kärrynpyörän?
Tottakai, terveisin ex-telinevoimistelija hih!
11. Onko sinulla elämässäsi suuria tavoitteita?
Riippuu miten suuren määrittää. Omaan elämääni liittyen tavoitteet on tottakai suuria! Eikös meillä kaikilla ole? :)


 11 faktaa minusta:
1. Rakastan mausteista ruokaa ja en ymmärrä ihmisiä jotka ei tykkää sipulista, se on niin parasta!
2. ..mut toisaalta, minä en oo mikään tuomitsemaan sillä oon pienestä asti vihannu hilloa. En oikeen tiiä mistä se on alkanu, mutta muistan tarhasta asti, että silloin kun syötiin esim. laskiaispullia, lettuja tai joulutorttuja niin mulle laitettiin hilloton versio. Tän takia en kauheena välitä makeista herkuista, vaan ne suolaset on enemmän mun juttu. Tästä johtuen koulun ruokalassa vieressä istuva tuli onnelliseksi saadessaan mun ylimääräsen pullan. Yritän kyllä pikkuhiljaa päästä kaikesta tälläsestä ärsyttävästä nirsoilusta eroon ja välillä saatan laittaa hilloa teehen, venäläiseen tapaan. Se on hyvää!
3. Kärsin hammaslääkäripelosta..
4. Lempijuomani on Coca-Cola ja se ei tuu varmaan yllätyksenä kenellekkään läheiselle. Myös yhtenä päivänä töissä työkaveri järkyttyi lasissani olevasta Fantasta ja ihmetteli oonko enää sama tyttö ollenkaan. Lempi alkoholijuoma on yllättäen punkkukola, nam!
5. Olen murto-osan venäläinen. 
6. Poikaystävän (piti kysyä vähän apua heh) mukaan teen paljon pieniä suloisia asioita ja ilmeitä. 
7. Oon nähnyt osan lempiartisteistani livenä (Asap, Rihanna, Erykah Badu, Nas, Damian Marley ja N.E.R.D) ja oon niistä ihan superonnellinen! Vielä on moni artisti bucket listillä.
8. Oon aina ollu ei-aamuihminen ja varsinkin kotona asuessa aiheutin tällä harmaita hiuksia vanhemmilleni heh. Aamut oli lapsena ja teininä yhtä kiukuttelua, tiuskimista ja huutoa. Äitiki sano muutama päivä sitten, että mun uhmaikä alkoi 6-vuotiaana ja päättyi 21-vuotiaana (joo ehkä vähän aikasemmin) hups. Onneksi sitä on nyt vähän aikuistunut ja rauhoittunut haha!
9. Pelkäsin pienenä kuollakseni muurahaisia ja heiniä (?). Mökiltä rantasaunaamme on pitkä polku joka parveilee muurahaisia ja heinät kutittavat jalkoja. Minut piti aina kantaa.
10. Oon aina haaveillu häistä ja tiedän esimerkiksi millaisen mekon haluan. Pinterest on häähullujen aarreaitta ja oonki tallennellu sieltä kuvia muunmuassa kampauksista ja kattauksista omaan "My dream wedding"-pinboardiin. Ja kyllä, poikaystäväni on tietoinen tästä ja näytän välillä hänellekkin kaikenlaisia kuvia. Ei oo toinen vielä säikähtänyt (ainakaan pahasti)!
11. Oon nähny kohta varmaan kaikki youtuben videot, varsinkin ne missä on eläimiä, lapsia tai jotka ovat muuten vaan hauskoja. Ne on niin huippu piristys ja saavat monesti nauramaan vedet silmissä!


11 kysymystä haastetuille:
1. Paras lapsuusmuisto?
2. Ihanin saavutus elämässä?
3. Unelmien matkakohde?
4. Tärkein tavarasi?
5. Lempikappale?
6. Missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua?
7. Mitä sanoisit 10-vuotiaalle itsellesi?
8. Pelkäätkö jotain, mitä?
9. Jos saisit miljoona euroa, mitä tekisit?
10. 3 syytä jotka tekevät sinut tällä hetkellä onnelliseksi?
(edit: hups, jääny näköjään yhestoista kyssäri kirjottamatta! ;) Heh, no näillä mennään)

Ja haasteen saavat (en tiedä onko joku jo tehnyt tämän):
Essi, Julia, Emilia, Enni, Anna, Heidi, Jossu, Roosa

Tuliko kenellekkään mitään uutta tietoa musta hahah?
<3: Roosa


24.3.14

Blogger girls!

Helmikuussa istuin junassa kohti Kemiä ja huomasin yhtäkkiä viestin instagramissani. Ihana Julia kirjoitti viestissään Oululaisten bloggaajatyttöjen tapaamisesta ja pyysi mut mukaan. Mun hymy levis korviin asti ja taisin lukea viestin ainakin 15 kertaa uudelleen ja uudelleen. Voitte varmaan arvata vastasinko myöntävästi! :) Alettiin juttelemaan tyttöjen kanssa enemmän facebookissa ja kaikki ootteli maaliskuun alkua ja meidän miittiä kuin kuuta nousevaa.

Sovittiin treffit Essin ja hänen poikaystävän ihanaan asuntoon viiden aikoihin ja hetki ennen lähtöä huomasin, että olin jättänyt oman kameran porukoille. Noh, onneksi kaikilla muilla oli, joten tämän postauksen kuvat on siis ryövätty tytöiltä.. ;) 
 
 Kaikki toi paikalle jotain pientä purtavaa ja heti kun saatiin ruuat pöytään, alkoi kuulua kameroiden räpse, hahah!





Oli kyllä niin ihana nähdä kaikki neidit livenä ja tuntui kun oltaisiin tunnettu paljon pidemmän aikaa! Ihan mahtavaa tutustua uusiin ihmisiin ja vielä näin ihaniin ja sydämmellisiin.
Juteltiin paljon illan aikana syvällisiä sekä pinnallisia juttuja, sekä paljon bloggaamisen hyvistä ja huonoista puolista. Hiljaisia hetkiä ei kyllä paljoa tullut, päinvastoin, ja aika meni ihan todella nopeaa! Alettiin loppuillasta siirtymään myös keskustaan päin, mutta se jäikin välistä kaikkien painellessa tyytyväisinä kotiin nukkumaan. 

En kyllä ikinä uskonu, että blogin kautta tutustuisin näin ihaniin ihmisiin ja että tämän aloittamisesta seurais jotain näin kivaa. 

Oli kyllä niin ihana ilta ja en malta oottaa, että seuraavan kerran nähdään!! <3
<3: Roosa

p.s. Mulla ei tullu tähän yhtään ryhmäkuvaa, mutta käykäähän tsekkaamassa tyttöjen blogit ja enemmän kuvia illasta! Essi, Anna, Enni, Emilia, Heidi ja Julia

21.3.14

The sun is up, the sky is blue, it's beautiful & so are you

Ihanaa perjantaiaamua murut!
Mulla on mennyt pari vapaapäivää pientä kevätsiivousta tehdessä kotona ja tavaroita järkkäiltäessä. Kyllästyn ihan käsittämättömän nopeasti, joten mun on pakko vähän väliä vaihtaa järjestystä asunnossa tai muuten vaan vaihdella tavaroiden paikkoja. Säilytystilan puutteen (tai mun hamstraamisen heh) vuoksi mulla on joka paikka täynnä pieniä purnukoita, laatikoita ja kippoja, jotka pursuilee tavaraa. En kyllä malta oottaa, kun kesällä pääsee muuttamaan isompaan asuntoon, missä tavaroiden järkkäily ei tuota näin suuria pulmia.

 Haaveilen jostain kauniimmasta korutelineestä, mitä esim. Stockmannilla käyn välillä hipelöimässä. Nykyinen on kärkkäiseltä ja vaikka se ajaa asiansa ihan hyvin, on se aika kolkon näköinen.
 Ihanat kesävaatteet odottavat kuumeisesti käyttäjää!

 Parhaimmat kotihousut jalassa tottakai.
 Oon aika kauan halunnut löytää vaatekaappiini juuri tälläisen valkoisen hameen ja löysin tämän sattumalta  kotikotoa vanhoista kirppistavaroistani! Muutama vuosi sitten olin sulkenut säkkiin kauhean kasan vaatteita ja kirjoittanut kylkeen "kirppis". Nyt pari viikkoa sitten kirppisvaatteita pestessäni olin onnessani löytäessäni tämän hameen, jota en muistanut edes omistavani. Näin sitä vaan mielipiteet muuttuu. :)

 Sisko toi aikoja sitten tuliaisiksi Raffaellon ihania konvehteja ja niitä on vieläkin jäljellä ehkä niiden ällömakeuden takia (jos siis syö liikaa). Mutta muutama silloin tällöin maistuu niiiiin taivaalliselta!
 
 Jättimäinen hiusvalkki toimii huonojen hiuspäivien pelastajana!

 Haaveilen myös kovasti lempineuleeni käyttämisestä. Neule on niin pitkä ja paksu, joten talvitakin alla se on vähän hankala. Sitten kun tarkenee ilman takkia, toimii tämä oivallisesti sen tilalta.


Mitä ootte mieltä tälläsista sekalaisista kuvapostauksista? Mä ite tykkään selata niitä muiden blogeista tosi paljon, joten ehdotelkaa vaan vapaasti ideoita (esimerkiksi: meikkipussin sisältö, lempipaikka, lempiruoka, luottoasu jne) mitä haluaisitte nähdä?

Ihanaa viikonloppua kaikille!! 
<3: Roosa

19.3.14

Karvaliivi in action

Voi että tykkään tuosta valkoisesta karvaliivistä! Varsinkin yhdistettynä tuohon harmaaseen ja farkkuun, asu näyttää mielestäni jotenkin tosi kivalta. Tuo on vielä niin ihanan lämpöinen ja pörröinen! En malta oottaa, että ilmat vähän lämpenee ja voi mennä ulos ilman takkia. Talvitakin alla liivi on hieman liian paksu ja hyvä, että takkia saa ollenkaan kiinni. Mulla tuli kauhea hinku saada nyt välittömästi itselle myös se musta karvaliivi. Taidanpa heti ensiviikolla, kun on aikaa, marssia kangaskauppaan etsimään hyvää palasta ja tehdä pienen diy-projektin! Nimittäin se mustaan nahkatakkiin yhdistettynä olis aika täydellinen combo!
 




 <3: Roosa

17.3.14

Monday

Sain pitkästä aikaa oman kamerani käyttöön ja ihana taas vain räpsiä kuvia sekalaisista jutuista, kun valoa riittää aamulla ennen töitä ja myös illalla töiden jälkeen! Huomaa kyllä miten oma energia tuplaantuu valoisan ajan pidentyessä. Eikä kauheena tuo pieni pakkanenkaan haittaa, kun aurinko porottaa täysillä! Äsken istuskelin ekaa kertaa tälle vuodelle partsilla, juoden teetä ja lukien kirjaa, ja voi että tuntui ihanalta!


Talvivaatteet on kivoja, mutta en malta oottaa kesävaatteiden esille kaivamista! Ei enää kauaa.. :)
Pieni matkakaijutin on ostettu muutama vuosi sitten Kiinasta ja on ihan huippu esimerkiksi kesällä ulkona istuskeltaessa tai ihan vaan kämpillä. (Tolla hetkellä puhelimesta soi Little Dragonin albumi, sillä kuulin, että Outkastin lisäksi kyseinen bändi saapuu kesällä Flowhun. Sain pienimuotosen sydärin kun kuulin tuosta Outkastista ja mun on ihan pakko saada lippu! Little Dragonia en oo niin paljon kuunnellu, mutta jos sattuis samalle päivälle nämä kaksi bändiä niin meen ehottomasti kattomaan!)
Olipa ihana kaivaa pitkästä aikaa talven aikana pölyttyneet aurinkolasit esille ja pistää päälle!
Ihana musta-hörselö-kimalle-toppi oli päällä lauantain riennoissa. Tuntuu että mulla meni vähän koko viikonloppu ohi kipeän olon vuoksi, mutta oli kivaa käydä lauantaina pyörähtämässä tutun valmistujaisissa ja nähä muunmuassa ihania tyttöjä. Oon poikaystävän kautta tutustunu aivan huippuihin ihmisiin ja etenkin poikaystävän kavereiden tyttökavereista on tullu mulle ihan tosi tärkeitä. Terkkuja sinne neiteille jos luette tätä! :)

Nyt taidan laittaa kuulokkeet korville ja siirtyä kuuntelemaan biisejä tonne parvekkeen lämpöön ja oottelemaan josko tuo toinen puolisko alkais heräilemään. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! <3 
<3: Roosa



14.3.14

Clothes from Spain

Espanjassa mun shoppailu ei lähteny ihan niin käsistä kuin luulin, vaan tein ihan oikeesti kivoja löytöjä. Okei kaikkea krääsää ja pieniä juttuja tuli ostettua aikalailla, mutta onneksi vaatteiden roudaaminen pysyi aika vähissä. Ehkä alitajunnassa muistuttaa monien ulkomaanreissujen paluumatkat, kun ollaan mietitty matkalaukku avattuna lentokentän lattialla, että mihin himpskattiin saatais sullottua nää ylimääräset viis kiloa..? Sit vaan pokkana neljä paitaa, pari takkia ja muutaman legginsit päällekäin ja turvatarkastuksesta läpi, haha!
Pari vaatetta tästä näköjään myös puuttu: perus musta neule, sekä musta ihana liehuva maksihame.

 Valkonen neule niiteillä ja timangeilla Primarkista, sillä neuleita ei voi koskaan olla (suomalaisella naisella) liikaa.

 Neuleet, takit ja paidat nahkahihoilla miellyttää omaa silmää ihan tosi paljon, ja tää ihanuus löytyi Zaran lastenpuolelta!

 Hoilotin koko reissun ajan, että haluan löytää mustan karvaliivin. Sitä ei löytynyt, mutta sen sijaan nappasin mukaani valkoisen Lefties-nimisestä liikkeestä. Ajattelin ommella mustan liivin itse, jos löydän hyvää karvakangasta.

 Bershkan midimittainen burgundy mekko vilahtikin muutama postaus sitten päällä. Varmasti ihan huippu kesällä!

Cropattu raitatoppi, Lefties.
Cropattu valkoinen toppi, en muista mistä. :(

 Cropattu burgundy toppi, Shanasta. Näitä lyhyitä toppeja on kertynyt kivasti vaatekaappiin ja ne onki ehdoton vaate kesälle. Niin kiva yhdistellä hameiden, shortsien sekä korkeavyötäröisten housujen kanssa. Tykkään!
Myös tämä löytyi Shanasta, joka oli aivan tosi ihana vaateliike. Ja halpa! Satuttiin reissuun just Espanjan alennusmyyntien aikaan ja monien liikkeiden tuotteet oli alennettu jo valmiiksi halvoista hinnoista, superhalpoihin. 

<3: Roosa